lyhyt toimitus

Siitä on kovin pitkä aika kun olen kertonut itsestäni ja elämästäni. Viimeksi täällä vieraillessani olin uusimman dieetin lumoissa. Yritin noudattaa tätä 5:2 dieettiä mutta kattia kanssa.. Eihän sellaista dieettiä pysty noudattamaan missä ei voi syödä. Joten jätin sen pois suosiolla viikko-ohjelmistani. Mutta en ole siitä vähääkään harmissani, sillä edelleen noudatan vähähiilihydraattista ruokavaliota. Olen noudattanut tätä ruokavaliota jo vuosia, koska tämä toimii minulla. Ruokavaliolla saan oman sisäisen hyvänoloni huippuunsa. Poissa on iän ikuinen väsymys, joka minua ennen vaivasi tärkkelyspitoisen ruokailun jälkeen. Mutta asiaan..

Elämässäni on taas tapahtunut muutosta. Menimme avioon pitkäaikaisen miesystäväni kanssa 15.11.2013. Tätä tapahtumaa olimme harkinneet puolisoni kanssa yhdessä jo pidemmän aikaa, joten se ei ollut hetken päähänpisto.

 Meidät vihittiin Tampereen maistraatissa. Vihkiminen oli hyvin lyhyt toimitus. Paikalla olimme vain me kaksi ja viralliset todistajat. Emme ilmoittaneet vihkimisetä kenellekään ainoastaan tyttäreni saivat tietää asiasta muutamaan kuukautta ennen, sillä halusin heidän mielipiteensä asiasta. Halusin olla varma, että he hyväksyvät aikeeni. Heillä ei ollut asiaan mitään vastaan sanomista.  Herättää varmaan ihmetystä, miksi en halunnut juhlia häitäni. Ei, en missään nimessä halua sitä. Kammoksun koko ajatusta, että kutsuisin kaikki juhlimaan kanssani. Mitä siinä juhlisin? Yhdessäoloammeko? Vai mitä? Olemmehan olleet jo yhdessä vuosia ja eikä se miksikään siitä muutu..ei edes juhlimalla. Miksi ajattelen näin? Ehkä sinulle selviää asia hiukan selkeämmin kun luet ajatustani ko. linkistä  http://minnakristiinanjutut.blogspot.fi/2013/08/mina-ja-tyttaret-asperger-ja.html 

Elämä on asettunut omaan uomaansa avioitumiseni jälkeen. Se ei ole tylsää. Rakastan elämääni vaikka se saattaa muiden silmissä ja ajatuksissa olla liian hidastempoista. Käyn töissä, töissä joissa saan itse päättää asioista. Työni on minulle samalla rakas harrastus. En voi toimia ilman sitä. Siitä saan sisältöä elämääni. Opin työstäni joka päivä jotain uutta. Olen siis siinä mielessä onnellisessa asemassa. Työpäiväni ovat usein hyvin pitkiä 12–14 tuntisia, joten vapaa-aikaa minulla ei juuri viikolla liiemmin ole. Tosin teen vain neljä päiväistä työviikkoa, joten loppuviikon voin usein pyhittää itselleni ja oman hyvinvoinnin tukemiseen.

Rakkaus

Mistä aloittaisin tämän tekstini? Siitä on kauan kun olen kirjottanut elämästäni.
Olen edellisissä teksteissäni kertonut elämästäni, muutostani, aikuistuvista tyttäristä, jotka jo nyt aikuisia. Elämämme koostuu arjesta, niin kuin jokaisella meistä mutta meidän arkeamme valottavat neurologiset erityispiirteet kuten Asperger.

Sukumme on saanut vanhemman tyttären myötä uusia tulokkaita. Eli minulla on lapsenlapsia. Lapsukaisia on kaksi, jotka aivan ihania mussukoita ja pikku riiviöitä, rakastettavia sellaisia. Nämä lapsukaiset saavat mummon sydämen äärimmilleen rakkaudesta mutta myös äärimmilleen väsymyksestä.

Välistä olen miettinyt pienokaisten syntymän jälkeen itseäni, tunteitani sekä erilaisuuttani suhteessa muihin, vai onko se erilaisuutta? Tässä Aspergerissä on oudointa se, että en tunne minkäänlaisia tunteita vieraita henkilöitä kohtaan. Tai no, ehkä ystävällisyyttä ja.. niin mitä, ehkä vain ihmettelen toisia ja heidän käytöstään tai ajatusmaailmaa.  Tällä vieraudella tarkoitan lapsia tai oikeastaan en ymmärrä miksi minun pitäisi tuntea jotain tunteita vieraita lapsia kohtaan.  Minulta varmaan puuttuu se "söpöys" tutka, joka rekisteröisi kaiken söpön, ihanan ja rääkyvän mytyn. Mutta minä en rekisteröi niitä.

Ennen omia lapsiani en tuntenut mitään vauvakuumetta sun muuta ihmeellistä. Lapset vain tehtiin, koska ne oli siihen elämäntilanteeseen kaikkein järkevintä pukata. Kun lapseni syntyi, se syttyi kuin salma kirkkaalta taivaalta, tuo tunne minussa, rakkaus, Rakkaus lastani kohtaan. Ketään en ollut ennen rakastanut tai tule rakastamaan niin kuin lapsiani. Se vain tuli ja pysyy minussa. Eli vaikka en pidä pienistä rääkyvistä lapsista, joilla on niin jumalattoman suuri ja kauhea ääni ja jotka eivät usko mitään sekä sotkevat niin saakelisti, niin se ei tarkoita sitä, ettenkö rakastaisi omia lapsiani ja lapsia jotka tyttäreni joskus saavat. Maailmaani ei mahdu muita kuin lapseni, lapsenlapseni ja mieheni sekä kissavanhuksemme. Kyllä, kylä osaan tuntea ja rakastaa ja rakkautta riittää.