Translate

lauantai 24. elokuuta 2013

Kodin kaikuja

Kerrostalo asuntomme on saatu melkein tyhjennettyä. Käytännössä minä olen sitä yksin tyhjentänyt. Autollani huristelen torstai tai perjantai iltana noin 200 km asunnolle nykyisestä asunnostani, jossa mieheni kanssa asumme. Huristelen muutto puuhiin yksin, koska mieheni on käytännössä viikot työmatkoillaan. Hän käy kotona säännöllisen epäsäännöllisesti kolmen-neljän viikon välein. Tosin hän myös välistä pitää pidempiä lomajaksoja jotka kestävät työn vastapainoksi kuukausia. Eli siksi muuttonikin tapahtuu minun toimesta. Asunto alkaa silti olla tyhjä, enää muutama suurempi huonekalu, joista yritän päästä eroon. Periaatteena minulla on muutossa ollut, että en ota toiseen asuntoon mitään vanhoja huonekaluja mukaan ja jos jotain otan, niin sitäkin mahdollisimman vähän. Kahden huushollin tavaroiden yhdistäminen on mahdotonta puuhaa, joten onneksi on facebookit ja tori.fi ym. joissa olen kaikki tavarani myynyt.

Laitoin ilmoituksen myynti-sivustoille ja se tehosi. Väki rupesi liikkumaan asunnossani. Tavarat saivat uudet kodin ja minä hyvän mielen, sillä minun ei tarvitse lähteä tavaroita kuljettamaan ympäri suomenmaata. Lapsilleni olin toki ennen tätä tarjonnut, että saavat ottaa kodista kaiken mitä haluavat. Tyttäret veivätkin parhaat tavarat päältä ja loput siis laitoin myyntiin.

http://www.youtube.com/watch?v=lbSOLBMUvIE

Haikeus on yllättävän suuri kun katson elämänkertani ja "omaisuuteni" hupenevan silmissä. Lapseni lohduttavat minua sanomalla, että tavaraahan se on ja ei se ole minkään arvoista. Näinhän se on mutta silti näissä tavaroissa on tunnearvoa. Kerron tyttärilleni tarinan meidän vitriineistä, jota joku tuntematon juuri kantaa kodistamme ulos. Silloin vielä vuonna "kivi ja vasara" eli noin 21 vuotta sitten, kun olimme tyttäriemme isän kanssa nuoria ja onnellisia taloudellisesta niukkuudesta huolimatta hankimme vitriinit. Kerron heille, että tuolloin elettiin suomessa lama-aikaa ja isänne oli tuolloin työtön ja minä hoidin heitä kotona. Tulomme olivat todella vähäiset. Vähäisistä tuloista huolimatta uskalsin ottaa pankista lainan kirjahyllykaapistoa varten joka oli suuruudeltaan tuolloin n. 10 000mk. Summa oli suuri tuohon aikaan, todella suuri. Hyllystö oli unelmieni täyttymys.
Annoin tyttärien isälle rahasummasta 4000mk ja pyysin häntä ostamaan käytettyjä autoja. Hänen oli tarkoitus laittaa autot kuntoon "tuunata" niitä vähän ja myydä eteen päin.
Näin saimme alkurahoituksen elantoomme. Ja minä sain ihanat vitriinikaapistot. Vaikka kaapisto ei ole arvoltaan nykyisellään juuri minkään arvoinen niin tunne arvo on silti suuri. Tiedän kuitenkin, että menneestä on päästettävä irti ja luulin, että niin olinkin jo tehnyt mutta olinko sittenkään?

Kävelen huoneistossa ja siellä on hiljaista ja kaikuu..elämisen äänet, jotka ovat täyttäneet nämä seinät ovat nyt pois. Lapseni ovat naisia ja aloittavat oman hyvän elämänsä.

Toivon kuitenkin, että lapseni saavat uuden "tukikohdan" sieltä minne itse nyt asetun. Olenko naiivi vai enkö osaa päästää irti? Tiedän, että asunto johon menen ja hankin on oltava tarpeeksi suuri, niin että lapseni pystyvät tulemaan lomallaan aina äidin tykö, oli  välimatkamme kuinka pitkä tahansa.
Ensiviikonloppuna luovutan asuntoni avaimet perheelle, jonka kanssa tein vuokrasopimuksen. Toivottavasti asuntomme saa taas uusia lasten ääniä sydämeensä.


Ei kommentteja: