Translate

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Muutto itään

Junassa matkustaminen on rasittavaa, vaikkakin mielenkiintoista. Istun parhaillani Tampere-Riihimäki junassa ja matkustan kohti Lahtea, vaihto Riihimäellä. Matkani alkoi ennen puoltapäivää Karkun asemalta. Matkani olisi pitänyt alkaa jo aamutuimaan ja kukonlaulun aikaan mutta minä pahus myöhästyin junasta. Mutta hätä ei ole tämän näköinen, nyt istun junassa. Matkassani oli heti miten mutkia, sillä kiireisenä ihmisenä olin myöhästyä seuraavastakin junasta, joten lähtö oli lennokas. Ajattelin näppäränä tyttönä, että ostan junasta matkalipun. Näin ajattelin, koska en jaksanut ruveta tulostamaan lippua tai tallentamaan sitä koneelle. Ajattelin siis, että ns. vanhanaikaisesti hankittu junalippu on hyvä. Karkussa junaan päästyäni konduktööri ilmoittaa minulle ystävällisesti, että visa ei kelpaa sillä yhteydet pätkii. Kiitos kaunis. Minulla ei ole rahaa matkassa ja sanon sen konduktöörille. Hän sanoo, että hoidetaan asia Tampereen rautatieasemalla. Minulle sopii, kunhan vain ehdin Tampere-Riihimäki junaan. Tampereelle saavuttuamme muistutan junamiestä lipusta, jota en ole maksanut. Konduktööri sanoo, että unohdetaan asia. Minun ei tarvinnut maksaa lippua!  :) Jotain hyvää tässä junalla matkustamisessakin on.

Miksi istun junassa enkä matkusta autolla Karkku-Lahti väliä? Niin, matkustan Lahteen koska tarkoituksena minulla on avustaa huomenna tytärtäni muutossa Savonlinnaan, jossa hän tätä nykyä opiskelee. Minua ihana oma tyttäreni on jo opiskellut pari vuotta Savonlinnassa sairaanhoitajaksi.  Hän on vihdoin löytänyt oman suunnan elämässään. Opintojen aikana tyttärestäni on kehkeytynyt varsin hieno ja viisas nainen, jota katson kovasti ihaillen ja arvostaen. Tyttäreni asuu opiskelupaikkakunnalla niin sanotussa opiskelija asunnossa, joka luovutetaan kesäksi kesähotelli käyttöön. Aika näppärää, näin kesäajalta hän ei joudu maksamaan tyhjistä kuukausista.  Tämän asunnon saa silti takaisin näin syksyllä. Viemme takaisin Savonlinnan tavarat, jotka toimme keväällä sieltä pois. Edelleen yritän vastat kysymykseen, miksi matkustan junalla?

Tämä ihanainen tyttöni tuli kotiin Lahteen toukokuun lopussa kesäloman viettoon, jolloin hän luonnollisesti teki myös kesätöitä lahdessa. Kesätyöpaikan hän sai Hollolan Pyhäniemestä, jonne hän meni hoitokotiin vanhuksia hoitamaan. Luonnollisesti matkojen tekoon tarvitaan auto, koska julkinen liikenne hoitokotiin on olematon. Joten minä näppäränä äitinä hankin lapselleni kesäauton, jolla hän pääsi huristelemaan työpaikan ja kodin väliä. Auto on merkiltään Citroen Zantia vm. 2001, vautsi!
Nyt meidän pitää matkustaa kyseisellä kesäautolla huomen aamulla Savonlinnaan kera muuttokuorma.  Ja tarkoituksena minulle on ajaa auto takaisin Savonlinnasta Karkkuun, jossa voin taasen luopua kesäutosta, laittaen sen myyntiin jos vain joku huolii meidän "situkan". Matkan varrella tosin joudun pysähtymään Lahdessa, pakaten auton täyteen Lahtikodin tavaroita taas vietäväksi Karkkuun.

Lahdessa odottaa nuori nainen minua rautatieasemalla ja muutto Lahden asunnolla. Olen ohjelmoinut päivän aikataulullisesti taas niin, että kiirettä pitää. Puhelimeni  käy kuumana koska halukkaat, joille olen omaisuuttani myynyt, haluavat tai oikeastaan voivat taas tänä iltana tulla hakemaan asunnolta omansa pois. Tosin olen joutunut hiukan viilailemaan aikataulua, koska olen itse aikataulusta myöhässä. Tänään tyhjennän tyttäreni makuuhuonetta. Vuorossa on siis sänkyä patjoineen, hyllystöä, kirjoituspöytää, joka on ns Biedermeider ja vaikea myydä. Tämän kirjoituspöydän haluavat eivät ole valmiita maksamaan siitä sitä hintaa jonka sille määrittelen. Epäilen, että he eivät siis ymmärrä pöydän arvoa. Toden näköisesti joudun tämän kirjoituspöydän viemään Karkun suuntaan.
Kohta lähestyn Riihimäen asemaa, josta matkani jatkuu taas Lahteen. Nuorimmainen tyttäreni juuri soitti ja kyseli koska saavun Lahteen. Kerroin, että parin tunnin päästä, jolloin saan tavata myös tänään hänet ja hänen poikaystävänsä, hmm.. tai oikeastaan sehän on jo hänen avomiehensä. Eli kohta näen lapseni :) 

Ei kommentteja: